Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

SUOSITTELEMME

 Marika Kivi

Oma henkinen herääminen alkoi vuonna 2020 kuopuksen syntymän jälkeen, olen lukenut paljon kirjoja vaihtoehtoisista hoidoista ja henkimaailmasta. Minua alkoi kiinnostaa ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja päätin vaihtaa ammattia.  Vuonna 2021 kävin Enkelihoitaja kurssin, mikä auttoi itseäni voimaan paremmin. Syksyllä osallistuin Intialaisen päähieronta kurssille ja Kuumakivihieronta kurssille. 
2022 vuoden alussa aloitin hermoratahieronnan opiskelut, jotka jatkuu vielä ainakin vuoden verran.
 
2023 vuoden alussa aloitin puolen vuoden ajan kestävän meditaatio-ohjaajakoulutuksen. Sieltä sain paljon oivalluksia, miten ihmismieltä on manipuloitu erilaisten uskomusten, mainosten ja yhteiskunnan toimesta ja miten niitä uskomuksia voidaan korjata meditaation avulla. Samaan aikaan kävin kvanttihypnoosikoulutuksessa, joka perustuu Dolores Cannonin QHHT hypnoosimenetelmiin, mutta on siitä lyhyempi versio. Hypnoosi on ihmisen luonnollinen transsitila, jossa pääsee alitajunnan avulla tutkimaan sielun menneitä tai tulevia elämiä. 2023 syksyllä täydensin osaamistani lasten joogaohjaaja koulutuksella, jonka kanssa kaikki edelliset koulutukset täydentävät toisiaan. Nykypäivänä puhutaan paljon lasten ja nuorten mielenterveysongelmista ja sen takia haluan omalta osalta tuoda meditoimisen ja rauhoittumisen lapsille tutuiksi jo pienestä pitäen.
 
Koulutus:
Lasten jooga-ohjaajakoulutus 2023 (Anne Slaen, Perhejooga)
Meditaatio-ohjaajakoulutus 2023 (Mervi Bergström, MB Training Academy)
Kvanttihypnoosikoulutus 2023 (Marjut Saariniemi)
Rentouttava kuumakivihierontakurssi 2021-22 (Minna Lepistö)
Intialainen päähierontakurssi 2021-22 (Minna Lepistö)
Enkelihoitaja-kurssi 2021 (Tarja Miettinen, Ikira)
 
Yhteistiedot
  • Marika Kivi
  • 044 303 4419
  • marika.kivi (a) hotmail.com

Hoitohinnat:

  • Hermoratahieronta 90 min. opiskelija ale 55 €

  • Intialainen päähieronta 30-45 min 30-40€
  • Kvanttihypnoosi 3h 90 €

  • Ohjatun meditaation nauhoite 35-45 min 15€